Talossamme keittiöön liittyvä problematiikka on ollut toistaiseksi varmaan vaikeinta, jos ei mitään lämmitysmuotoasioita lasketa.  Jo taloa ostaessa oli selvää, että 80-luvun kaapistot pitää uusia. (Alimpana oleva kuva on muuten ennen-kuva keittiöstä, pitää mainita, ettei kukaan kauhistele, että tuoko siitä sitten tuli, tai vaihtoehtoisesti ihastele nättejä kaappeja, jotka siis on jo kaatiksella...) Kaapit olivat haisevat, likaiset, rikkinäiset ja epäkäytännölliset, eikä tyyli muutenkaan saanut meistä kumpaakaan syttymään. Tason alapuolinen pieni jääkaappi veteli viimeisiä, samoin 70-luvulta kotoisin oleva sinänsä hieno liesi. Seinissä olivat samoin haisevat, likaiset lastulevyt, joita ei juuriharjallakaan saatu puhtaiksi. Jotain siis piti tehdä. Jo joskus aikaisemmin kirjoitin, että tykkään uudesta ja vanhasta, mutta en erityisemmin uusvanhasta. Alkuperäiset kaapistot olisimme ilman muuta fiksanneet käyttöön, jos sellaiset siis olisi olleet jossain, sikäli mikäli ne eivät olisi olleet mikään mission impossible korjata ja saada hajuttomaksi. Aikamme etsimme myös 50-luvun käytettyjä (talommehan on 60-luvulta ja vähän rintsikoita modernimpi, joten olin vanhoistakin vähän epävarma, vaikka muuten olenkin tälläinen rojuhamsteri). Jotenkin niitä tuntui silloin olevan myös tosi huonosti tarjolla, ja löysimmekin vain yhden pienen osan. Meidän keittiöhän ei ole samanmuotoinen kuin tyypilliset rintamamiestalokeittiöt, vaan I-kirjaimen muotoinen, mikä lisää heikensi vanhojen kaapistojen yhteensopivuutta ja mitoitusta. Mies lopulta ehdotti, että tehdään kaapit itse perinteisillä menetelmillä perinteiseen malliin. Aluksi piti vähän miettiä, onhan uusvanhan kammoni varsin voimakas, enkä siinä vaiheessa aivan hahmottanut, mitä itse tekemällä saisi. Olin jo ihan modernin ja linjakkaan kannalla, kunnes mies kävi kysymässä meistä ihan ok kivan uuden keittiön hintaa. Olisimme joutuneet molemmat istumaan 7 kk töissä sen maksamiseksi. No thanks...

Niinpä mies tilasi läjän rimalevyä, ja puukäsityöiltamamme alkoivat. Meidän työvälineillä nimenomaan 50-luvun tyyliset kaapistot on helpoin tehdä, se on siis syy, ettei mitään modernimpaa edes yritetä. Vähän jännittää, millainen kokoelma ruotsalaisista vetimistä, klassikkotasosta, hansgrohen supermodernista hanasta, kanttialtaasta, uusista kodinkoneista ja maalatusta puusta tulee. Toisaalta 50-luku oli miltei pelkistetympää ja yksinkertaisempaa kuin monet modernit kaapit, joten ei kai tästä sentään mitään uusromanttista hempeilykeittiötä tule... Toisekseen jo nyt kun vasta runkoja on valmiina, olen tosi innoissani ja ylpeä siitä, mitä tehdään. Kyllä kokopuinen menee lastulevyn edelle! Keittiöstä tulee toivon mukaan taloon sopiva, symppis, käsityönä tehty ja meidän kokkauksissa toimiva. Mieskään ei saa kuin nättiä puusta aikaan, joten eipä taida olla huoleen aihetta :) Minun vastuullani on ollut paitsi jeesata J:tä sahauksissa, myös porata reikiä ja liimata sellaista ohutta koivunauhaa reunoihin. Niistä liimauksista olen kyllä vähän huolissani. Toivottavasti pysyvät, vaikka tiskatessa vähän roiskuisi. Paitsi ai niin, meille tulee tiskikone, eihän minun enää tarvitse tiskata!

Keittiön muitakin pintoja ollaan mietitty ja valmistakin on osittain jo. Lattiaan laitettiin 240 mm leveää lautaa, joka maalataan, seiniin tulee osittain maali, kuten siellä on aina ollut, yhdelle seinälle laitamme jo vuosia himoitsemani woods-tapetin, vaikka onkin jo vähän liikaa nähty lehdissä ja muualla ja katon päädyimme levyttämään Halltex-perinnelaatoilla. Meillä itse asiassa oli jo valmiiksi halltex-katto, mutta levyt olivat PIKKUISEN tervassa, ja kaiken lisäksi ryhdyin kinuamaan mieheltä lisää pistorasioita ja uusia valaisinpaikkoja. Purimme siis vanhat levyt, teetimme uudet sähköt keittiöön, koolasimme ja laitoimme uudet halltexit. Katto on nyt vähän matalammalla, mutta muuten oli loistava ratkaisu. Takkahuoneessa vain hioimme ja maalasimme vanhat levyt ja sekin ihan toimii, eivät edes enää haise pahalle. Halltexeista sen verran, että niitä voi ostaa uusina täältä. Palvelu on mukavaa ja hinnat kohtuulliset. Ensin pohdimme sisarpanelia kattoon, mutta tämä oli budjettiratkaisu ja toisaalta akustiikka on mukava ja ehkäpä tällä säilömme aikansa rakennuskulttuuria.

Pienenä kuriositeettinä rimalevyistä: mies lähti yksin lounastauolla vastaanottamaan tilausta, sillä oletimme, että se tulee pihaan nostettuna toimituksena. Toisin kävi. J parka joutui yksin kantamaan painava levy kerrallaan ne autotalliin kadun reunalle pysäköidystä kuormurista...

Skotlannin jälkeen lähdin J:n kanssa pohjoiseen, olimme ensin viikon Lemmenjoella vaeltamassa, sitten päivän Norjan puolella, lopuksi vielä vähän mökilläkin. Takana on 3000 kilometriä, seitsemän kyläilypaikkaa, muutama vesisade ja miljardi hyttystä. Ja tietysti ne huikeat maisemat, joiden vuoksi kannattaa raahata selkä vääränä viikon ruokia, kalsareita, vessapapereita ja rikkinäistä ilmapatjaa rinkassa (kiitosta vain vaan Halti, tosin mies on super herrasmies ja antoi nukkua omalla ehjällään). Norjassa kävimme muuten Jäämeren rannalla Pykeijan kylässä, jossa monet osaavat puhua myös Suomea!

Ne jotka ovat nähneet Ravadas-könkään, tietävät, että kuvauspaikkoihini ei saisi mennä...anteeeksi vain! olin niin tohkeissani, että totaalisti unohdin opastustaulut ja kiipesin vähän korkeammalle kuin pitäisi. Mutta hienoa oli.

Kesäloma

Mies lähti kalaan ja minä sain luvan omaan reissuun siskon ja heidän ihanan pikku villi-ihmisen kanssa.  Kävimme Edinburghissa, Obanissa, Kerreran, Mullin ja Ionan saarilla samoissa maisemissa, joissa kävin pari vuotta sitten yksin. Kesäisin tulee aina kova kaukokaipuu ja erityisesti Irlantiin ja Skotlantiin, liekö yksi Irlannissa viettämäni kesä teki niistä maisemista jotenkin kotoisat.

Tässä seuraa nikkarointia osa 2!

Yläkerran vessan lattiasta muovimaton alta löytyi putkirempan yhteydessä se, mitä olimme etsineet kaikista huoneista - ponttilautalattia. Lattia oli vuotaneen wc-istuimen vuoksi osittain homeessa, joten laudat ja purut siltä kohdalta lähtivät vaihtoon. Laudat eivät oikeastaan olleet mitään oikeaa lattialankkua, vaan arvaisin olleen jostain kuljetuspakkauksesta tms. kuten monet muutkin aikanaan taloudellisesti rakenteisiin piilotetut kierrätysmateriaalit. Polttopuita sahaillessa en kuitenkaan raaskinut näitä lautoja pilkkoa pieniksi, varsinkin kun niissä on nuo tekstitkin, vaan rakensin niistä (tässä mies kävi kyllä assistenttina auttamassa) istutuslaatikon. Meidän piha on kotiloparatiisi ja vaikka nuo pikku ötökät ovat hitaita liikkumaan, ovat ne varsin nopeita rouskuttamaan kaiken eteensä osuvan vihreän. Ehkäpä tuo laatikko pitäisi ne poissa tihutöistä ja voisin kasvattaa vähän salaattia ja porkkanoita!

Mies aloitti keittiön ja vessan sähköjen putkitukset, kuvassa vielä toistaiseksi samaa tilaa oleva wc ja pikkuisen keittiön seinää. Tähän kohtaan tulee itseasiassa ainoa seinämuutos, mitä alakertaan teemme. Vessan lavuaarisyvennys siirtyi siis keittiön puolelta työ/takkahuoneen kaapiston sisään piiloon.

Mieheni on tosi kätevä käsistään ja tekee tarkkaa jälkeä, katsokaa vaikka näitä. Välillä on vähän paineita, että saan remontissa aikaiseksi tarpeeksi hyvää jälkeä, vaikka käsillä tekemisestä kovasti tykkäänkin. Toisekseen mies on jo yhden rempan aikana treenannut hommaa, hallitsee tekniset laitteemme, eikä pelkää sahaavansa sormiaan poikki (minäkään tosin en erityisemmin enää pelkää, sahat ovat pikkuhiljaa tulleet tutuiksi). Monet remontin vaiheet olemme kaikesta huolimatta tehneet pitkälti yhdessä; takan kasaamiset, seinien levyttämiset, purkamiset, lautalattian nakuttelun. Silti jotenkin aina remontista ihmisten kanssa keskusteltaessa tai vaikka kuvia esiteltäessä tarina kääntyy suuntaan, ahaa tuossa on siis miehesi J:n tekemä takka, tuo on siis se J:n tekemä lattia jne. Ja koska kaikki glooria tuntui menevän hänelle,  ihan ansaitustikin, kinusin jonkun oman projektin, joka olisi minun tekemä, jotain, jossa saisin nähdä oman kädenjälkeni. Sain siispä tehtäväkseni komeron hyllyjenkannatusrimat. Joten saanen esitellä, 24 kappaletta itse sahaamiani, poraamiani ja lakkaamiani rimoja! Jos mies olisi nähnyt huonekalusuunnittelukurssin tekeleeni, käsityölajeista nimittäin puutyöt eivät ole olleet vahvin puoleni, en olisi kyllä varmaan saanut luottamusta näiden tekoon, luulenpa :D Mutta uskoisin, että tehdessä sitä oppii, joten ehkä jatkossa pääsen esittelemään lisää mahtavia nikkarointiprojektejani ;)

Ostimme uuden (vanhan) sohvan. Tykkään tosi paljon 50-60-luvun huonekalujen siroudesta ja kauniista muodoista, tosin sitä varmaan olen jo ennenkin hehkuttanut. Kuvassa myös 12 eurolla Kontista ostettu jalkavalaisin ja hulluilta päiviltä vähän kalliimmalla ostamani klassikko. Kieltämättä käytetyissä huonekaluissa on kivaa myös se, että ne eivät ole niin tyyriitä, unelmieni uudet sohvat kun maksavat jotain lähemmäs 1500-2000 euroa (itse asiassa muutamat kolmen tonnin sohvatkin ovat aika nättejä) ja unelmieni uusi jalkavalaisin päälle 600 euroa.

Muita hankintoja taloa varten olemme myös tehneet, Hansgrohen hana on jo tilattu, ja kanttialtaan tilaan varmaankin Stalalta. Näköjään uusissakin jutuissa yksinkertaisuus miellyttää!

Mua naurattaa nämä kuvani...sohvakuvan räpsäsin aamulla kiireessä totaalin huonoilla asetuksilla, ja taustalla näkyy paitsi jääkaappi, myös wc-istuin. Ei ole olkkarin lopullinen asetelma!

Kävin viikonloppuna puutarhamessuilla ja innostuin etsimään netistä kaikkea siellä näkemääni hienoa ja vähän lisääkin. Kuvissa suosikkejani Kekkilältä, Ikealta, Nelson Gardenilta ja pioni.fi-osoitteesta. Kuvien pionien taimet ja pari puutarhakirjaa ostin kotiin viemisiksi. Ja jos edellisessä postauksessa olin Marrakech-hysteriassa, niin nyt olen pionihysteriassa :D

ps. katsokaa tämä linkki, eikö inspiroikin betoniaskartelua kokeilemaan?