tiistai 11. elokuuta 2015

Söpöilyä




Ei kai näistä saisi innostua. Olisi varmaan coolimpaa olla äiti, jolle pikku vaatteet ovat yhdentekeviä. Mutta en vaan voi itselleni mitään, nämä ovat ihania!

Pienille tytöille löytyy aivan huippuja päälle pistettäviä, mutta täytyy tunnustaa, että niiden suhteen olen tosi valikoiva. Poikien jutuissa tykkäsin enemmän erilaisista. Ehkä meillä on jo sen verran hienoja vaatteita olemassa, että ne mitä hankin uudelle vauvalle, pitää olla tosi mieluisia, jotta tulee pidettyä. Esimerkiksi retro tai Prisman Tutta ym. vaatetarjonta ei tyttöjen jutuissa iske yhtään, ehkäpä tyttömäinen vintagesöpöstely sopisi parhaiten kuvaamaan mieltymyksiäni. Tänä syksynä varsinkin Lindexillä on ihan supersöpöjä juttuja!

Kai näistä vähän saa nauttia? Vielä kun lapsi ei ole edes syntynyt saati osaa vaatia barbieprinsessa- tai pikkupimuvaatteita (ei kai saisi lasten vaatteista niin sanoa, mutta joskus kaupoissa näkee lähes irvokkaita miniversioita aikuisten baari-iltahepenistä!) niin tekee mieli fiilistellä. Tiedän, että on pinnallista tykätä vauvan vaatteista ja aina on se 5% mahdollisuus, että vauva onkin poika. No sitten jos on niin ei se mitään, meillä on siinä tapauksessa pitkäksi aikaa vauvalahjoja pikkutytöille :D

4 kommenttia:

Inka kirjoitti...

Samoja fiiliksiä ollu itellä, mutta oon päättäny nauttia vauva-arjessa siitä mistä tykkään, eli vaatteista. Onhan niitä niin paljon mukavampi pestä ja viikata kaappeihinkin sillon ;) Ihania vaatteita, kelpais meillekin!

Tytti Matsinen kirjoitti...

SIis miksei vauvanvaatteista saisi intoilla?! Tottakai saa! Jos homma pysyy aisoissa niin, ettei käytä tuhansia euroja merkkivaatteisiin vain niiden merkkien vuoksi ja osta viittätoista toppahaalaria vain, koska ne on kivoja, niin ei kai vaateihastelussa ole mitään väärää? Jotainhan sen lapsen päällä on oltava, joten miksei sitten samalla kertaa kauniita ja laadukkaita vaatteita! Ja mitä tulee lastenvaate- (ja lelu- ja tarvike-)valikoimaan, niin överiys ja sukupuolittaminen saa mun karvat pystyyn! Kaiken huippu oli, kun kirjakaupassa viime viikolla näin vauvojen pahvikirjat, joissa oli klipsi vaunuihin kiinnittämistä varten. Keskenään identtiset muumikirjat, toisessa pinkit ja toisessa siniset kannet. Muumien melko tasa-arvoinen ja ei-sukupuolittunut meno vesitetty heti kättelyssä!

Ja siis mullahan ei ole lapsia (ainakaan vielä) ja silti vaatekaapissa on enemmän hyllytilaa vauvanvaatekäytössä kuin omia vaatteita varten. Löytyy vauvalahjoja ja etenkin kummilapsen perheeseen oon lainannut paljon, kun käyttöiät on lyhyitä ja opiskelijavanhemmilla budjetti tiukalla.

17 neliötä kirjoitti...

Inka - no niinpä! ja onhan se kivaa aina jos itselllekin löytää mieluisaa puettavaa :)

Tytti- oih, vapauttavaa, etten ole ainoa fiilistelijä! Tuntuu vaan, että niin moni jotenkin paheksuu jos vauvatavaroissa on tarkka maku ja jos niistä nautiskelee. Äitini on sitä mieltä ainakin osasta poikani vaatteita, että ne ovat kalliita eikä minkään näköisiä. Ja että meidän rattaatkin ovat kauheat jne. Ja että kannattaako tyttöjuttuja hankkia kun vauva kerran voi olla pienellä todennäköisyydellä poikakin...Onhan meidän pojalla muutama merkkivaatekin, jotka ovat ovh-hinnaltaan kalliita, mutta usein tulee tehtyjä alelöytöjä, ja onhan niissä hyvä jälleenmyyntihinta sitten kun tarpeettomiksi jäävät. Ja on meillä lainattua, kirpparilta ostettua ja itse tehtyäkin, mikä nyt mieluisaa sattuu olemaan. Mutta kuulostaa hyvältä tuo jemmaaminen, sitten kun oma lapsen aika on, se on vain hauskaa jos on mieluisia juttuja jo valmiina! olen huomannut, että lastenjutuissa tulee tosi usein uusia mallistoja, ja välillä jää harmittamaan, ettei ole vanhasta mallistosta ostanut sitä hienointa juttua. Itse edelleen tykkään monista siskon lapsille vuosia sitten ostetuista jutuista, jotka nyt ovat kulkeutuneet meidän käyttöön.

Tytti Matsinen kirjoitti...

No niinpä! Ja sitä paitsi, jos maku muuttuu, niin ainakin omassa tuttavapiirissä vauvoja tehtäneen vielä seuraavat 15 vuotta, joten aina ne väärän näköiset hörhelösukkahousut voi sitten kierrättää eteenpäin.