perjantai 13. helmikuuta 2015

Sohva tuli taloon






Tässäpä uusi sohvamme!
Kaikille sohvaselkkaustamme seuranneille tilannepäivitys: meillä on sohva!! Niin ikävä asia kuin se onkin, läheisen Kodin 1:n loppuunmyynti tuli sopivaan saumaan meidän olohuonettamme ajatellen. Vaikka itse suunnittelutyötä tekevänä arvostankin huolellista suunnittelua sekä viimeisteltyjä yksityiskohtia ja mielelläni niistä maksaisin (ainakin teoriassa), on pakko tunnustaa, että sohvan valintaa helpotti se, että näitä sohvia olisi saanut kahdeksan Muuton Restin hinnalla. Liiskattu peruna olkapäällä tulin siihen tulokseen, etten halua jäädä lapseni mieleen äitinä, joka hysteerisenä vahti, ettei superkalliilla sohvalla piereskellä tai tehdä muuta kuin istuta selkä suorassa puhtaiden vaatteiden kera. Joten vaikka olisinkin töissä tienaamassa, tämä olisi ollut valintamme silti. Mutta iloitsen ihmisistä, jotka osaavat suunnitella kauniita (=kalliita :D) huonekaluja ja niistä, jotka myös ostavat niitä ja osaavat käyttää siististi! No ei vaiskaan, tykkään meidän huonekaluista, vaikka ne pääosin ovatkin hintaluokkaa SPR:n kontti. Onneksi tykkään vintagejutuista.

Ensin kun huonekalu tuotiin sisälle, ajattelin, että onkohan tuo vähän ruma ja tuntui, että se oli kuin bodari taitoluistelijoiden seurassa jos muita huonekalujamme miettii. Mutta se on tosi oivallinen! Sellainen koko perheen lempparihengailupaikka :)

1 kommentti:

Vintage living kirjoitti...

Meillekin tuli sohva taloon!!! Kuinkahan monta vuotta ollaan jo oltu ilman? Pojat rakastaa meidän uutta sohvaa, hyökkäävät kilpaa sitä kohden ja sukeltavat kuin uima-altaaseen...