sunnuntai 20. tammikuuta 2013


Olohuoneen tapetointi ei varsinaisesti ole ajankohtainen asia, mutta sitä on silti hauskaa pohtia. Koska keittiöön ja takkahuoneeseen ei tullut suomalaisia tapetteja, olisi mukava käyttää niitä kuitenkin olohuoneessa. Huoneen päätyseinässä on kukkatapetti (kuvassa oikealla) ja sen me yritämme säilyttää, sillä se  näyttää siistiltä, toisin kuin muut seinät. Alle kokoilin kaikkia mahdollisia tapettitalon malleja, jotka edes jollain tavalla voisi kuvitella kukkatapettiin yhdistettävän.
Nämä olisivat ehkä eniten samaa sarjaa vanhan kanssa, eli tekstiiliä jäljitteleviä malleja. Eivät ehkä nostata suoranaista vau-efektiä, mutta tunnelma säilyisi jokseenkin samana. Tai sitten muisto tupakkitunkkaisuudesta vain korostuisi näillä seteillä.
Sitten pohdin, että ehkäpä myös geometrinen tapettikuvio  sopisi.
Tässä lisää geometrisiä. Harmaan sinertävät ovat kovasti mieleen, mutta huone on tällä hetkellä ruskeavoittoinen, pitäisiköhän se säilyttää sellaisena? tai vaikka kokeilla vihreän tai violetin sävyä?
Veikkaanpa, että luontoaiheista syntyisi melko psykedeelinen yhditelmä tai sitten jotain hienoa ja hauskaa. Ylimpään sembramäntykuvioon on jo ehtinyt jonkinlainen mieliteko kehittyä, sillä olen kovasti kiintynyt olohuoneen ikkunasta näkyvään vanhaan sembramäntyymme.
Lisää luontoaiheita. Mitä te tekisitte? Uskaltaisitteko yhdistää kuviotapetteja keskenään?

Ei kommentteja: