perjantai 3. huhtikuuta 2009

200:s postaus

Kahdennensadannen postauksen kunniaksi seitsemäntoista neliötä esittelee salaiset sopukkansa, ne osat, jotka vain harvat vieraat pääsevät näkemään. Entistä rohkeampana, entistä paljastavampana.

17 neliön hintaan sisältyy piilopaikkoja, joihin voi kadota ne asiat, joita ei haluta näyttää julkisesti.


Vinttikomero. Vuokrahintaan kuuluu vinttikomero, jota ei ole koskaan löytynyt. Kaikki muut numerot löytyvät ullakolta, mutta ei numeroa 68. Vuokraisäntä kysyy joka kerta, kun näemme, että olenko jo selvittänyt vinttikomeron sijainnin. Sitä en ole kertonut, etten edes aio. En halua ottaa sitä riskiä, että se on joku törkyinen kolo nurkassa, jonka minä joutuisin siivoamaan. Yleensä vintit ovat kiehtovia, mutta täällä pelottaa, ja jo avainta kiertäessä sydän alkaa lyömään nopeampaan tahtiin. Joskus harvoin, jos sataa oikein kovasti, saatan oikaista vintin kautta kotiin, jos olen ollut viereisen rapun ystävillä kylässä.


Kellarikomero. Kellarista löytyy elämälle tärkeitä lisäneliöitä, siellä voi säilyttää sukset, luistimet, tyhjät pahvilaatikot, kumisaappaat ym. Umpiovelliset varastokopit mahdollistavat sen, että koppia ei tarvitse sisustaa ja pitää esittelykunnossa, niin kuin edellisessä taloyhtiössä oli määrätty.

Porraskäytävä. Täällä sijaitsee urheiluvälineeni nimeltä porras. Sablonakuvio kiukuttaa seinällä, ja vaikka se saattaisi olla kiva jossain muualla, ei se kuulu tämän rakennuksen arkkitehtuurin tyyliin, me kun ei olla keskiajalta vaan 30-luvulta. Kaide on kuitenkin kiva, kiiltävää mustaa, nam!

Yhteispihan lisäksi taloyhtiössä on yhteisparvekkeet. Ei kyllä tulisi mieleen mennä ottamaan aurinkoa yläosattomissa.
Seuraavassa postauksessa on vuorossa salaisuuksia, kätköjä ja satunnaisia aarteita. Entistä avoimempana, entistä materialistisempana.

13 kommenttia:

tuikkis kirjoitti...

Tulin entistä kiinnostuneemmaksi ja entistä uteliaammaksi. On muuten tosi pelottava vintti, ei tekis mieli mennä yksin! Kummitteleeko siellä?

Peanut kirjoitti...

Varastokopin pitäminen esittelykunnnossa kuulostaa järjettömän haasteelliselta.

Anonyymi kirjoitti...

Tosi kiva ja mielenkiintonen postaus! Uutta odotellessa. : )

Hilja kirjoitti...

Vintti näyttää aika samalta kun meidän ja tuommoset kellarikopitkin meillä on, mut varmaan pienemmät ja sitä sanotaan perunakellariksi.

Tosi kaunis rappukäytävä teillä.

Hauskaa nähdä tällaisia "salaisia" paikkoja.:) Juu lisää vaan tällaista!

Malla kirjoitti...

Kiitos salaisten sopukoiden jakamisesta! Jään odottamaan jatkoa.

jeera kirjoitti...

valtavan kauniita kuvia, ja kivaa kuulla tarinaa taustaksi. odotan innolla lisää:)

Emmi kirjoitti...

Hih, minkä elokuvan olet katsonut viimeksi? ;) Mikko osti muuten kameraansa uuden salaman, saa entistä hienompia kuvia. Minä en kuitenkaan edelleenkää osaa sillä kuvata.. Ehkä vielä innostun. :)

Päivi kirjoitti...

Heh, nyt on kyllä pakko käydä kyttäämässä millon noita paljastuksia tulee lisää ;D
Tuollainen umpiovinen kellarikomero olis kyllä taivaan lahja! Kun se komero on täys, ei tuo ovi pullistelisi samalla lailla kuin verkko-ovi ;)

vankavesi kirjoitti...

moi

kiitos kehuista. oletko huomannut että MAKEEdesign.fi tekee kettukarkkipusseja?

vankavesi kirjoitti...

niin ja piti vielä kirjoittaa, että hienossa talossa asut.

maijja kirjoitti...

OO! Täällä jo odotetaan jatkoa.

17 neliötä kirjoitti...

Tuikkia - ties vaikka kummittelisikin! Kaikki myrkytetyt turkiskuoriaiset vielä nousevat tomusta kostamaan julman kuolemansa!!

Peanut - usko tai älä, mutta joidenkin kopit näyttivät jonkinlaisilta sisäpergoloilta...

Marjohei, Malla ja Jeera - no lisää tuli :)

Hilja - varmaan aika tyypillistä ollut tuon ajan kerrostalorakentamiselle.

Emmi - no heh, Fargon ja Paris, je t'aimen...kannattaa muuten katsoa jälkimmäinen, jos haluat pahentaa matkakuumetta, ja toisaalta ensimmäinenkin, koska englanti ruotsalaiskorostuksella on aika vekkulia. Pistäppä joskus blogiisi kuvia, jossa on se uusi salama käytössä, olisi kivaa nähdä :)

Päivi - se tietysti on huono, että komerossa on pilkkopimeää, tarvitsee taskulampun, jos haluaa löytää jotain.

Katja O - olen muuten joskus himoiten hipeltänyt sellaista...oli varmaa silloin budjetille pikkuisen liian tyyris. Mutta kiitos vinkistä!

Maijja - toivottavasti en tuottanut pettymystä...

scaredy-cat kirjoitti...

Ihana porraskäytävä (kuviosta huolimatta)!
Ja vintit voivat kyllä olla pelottavia - mutta miten hauskaa, että ensinnäkin sinulla on ystäviä ihan viereisessä rapussa ja toisekseen pääset sinne vintin kautta.

Tuo kellarikomeroiden siistinä pitäminen kuulostaa jotenkin hassulta! En ole tuollaisesta koskaan kuullutkaan, vaikka olen kyllä nähnyt vintti- ja kellarikomeroita, joille olisi ehkä aiheellista antaa siisteysmääräys...