Tuo juurakkokuva jokseenkin hyvin voisi kuvata elämääni. Mutta moni asia on silti yksiselitteinen ja kiistatta mukava. Kuten minihiihtolomani eräänä iltana. Meitä oli kolme sisarusta ja yhden mies kun teimme hiihtoretken lumitunnelmaisessa metsässä. Kun palasimme vanhemmilleni, äiti oli paistanut lettuja ja isä lämmittänyt saunan. Lunta oli niin paljon, että olisi voinut hiihtää vaikka kuistille asti! Se on luksusta kaupunkiasujalle, joka miettii, miten raahata sukset kauas ladunvarteen.
Tamperelaisella tehtaanjohtajalla ei ollut tarjota tehtaallaan riittävästi töitä 30-luvun laman aikana, joten tämä antiikin klassismiin ihastunut mies palkkasi 10 työmiestä tehtaalta rakentamaan roomalaisen kylpylän ja rinnepuutarhan tiluksilleen. Puutarha tuli suppaan, jonka pohjalla oli pieni lampi. Miehet ruoppasivat lammen, mutta jättivät keskelle pienen saaren, jonne johti rautasilta. Puutarhassa kasvoi monia eri lajeja, joista monet kuitenkin kuolivat sodanaikaisena kylmänä talvena.
Sain tänään valmiiksi harjoitustyön, joka jäi rästiin neljä vuotta sitten. Se oli tutkinnon viimeinen pakollinen juttu diplomityön lisäksi. Olin ajatellut, että sitten kun se valmistuu, koen sitä eteeristä vapautta, mitä voi kokea vain silloin kun joku takaraivossa enemmän ja vähemmän kummitellut rasite on ohi. Niin ei käynytkään. Koko kotimatkan koululta harmittelin, että olenpa ollut tyhmä kun en tehnyt sitä aiemmin ja öööh, mitä kaikkea MUUTA pitää vielä tehdä ja olen nyt jo ihan uupunut, nälkäinen ja ärsyyntynyt. Mutta sitten yhden kivan kahvilan nurkalla tulvi ovesta hyvä tuoksu ja musiikki, joten päätin, että on tämä sellainen juttu, mitä pitää kuitenkin vähän juhlistaa. Joten sitten istuin tunnin lukemassa naistenlehteä sconesin ja teen kera. Se oli muuten ehdottomasti parempi scones kuin mikään koskaan Irlannissa! 
Emilka haastoi minut näyttämään rakkaimmat lapsuuskuvani. Minusta on aika paljon pikkulapsiaikaisia valokuvia...minä tuhoamassa siskojen tavaroita, minä nakuna olohuoneessa, kylpyhuoneessa, keittiössä ja makuuhuoneessa, minä syömässä äidiltä rötsittyä tikkaria, minä itkettyäni kulmakarvat punaisiksi syöttötuolissa keskeneräinen puurolautanen naaman edessä, minä tarttumassa täytekakkuun ja isän käsi tarttumassa minun käteen, minä tukkanuottasilla kaverin kanssa... kaikensorttista pahantekoa leveä hymy naamalla, silloin kun ei vielä ymmärtänyt noloilla mitään. Nämä kaksi kuvaa kauppakassikähvellyksestä ovat jotain, mistä kuulen edelleen vähintään kaksi kertaa vuodessa. Aivan kuin en olisi tehnyt mitään nokkelaa sitten alkuvuoden 84. Joten tässä legendaarisin leivänsyöntini, olkaa hyvät.
Tämä on kuitenkin ehkä suosikkini, minä nukun ja iskä nukkuu, eikä kummallakaan vaikuta olevan kiire. Iskä ei tykkää tästä kuvasta, tiedän, siksi sitä vähän rajailinkin.
Sain varpaat suuhun 5-kuukautisena, saan ne sinne 25-vuotiaana, aion saada ne 50-vuotiaana, ja haluaisin saada ne sinne vielä 75-vuotiaanakin. Haluan olla seuraava Aira Samulin.
Karkkihaaste tuntui lastenleikiltä tähän verrattuna. En tiedä, olenko tyhmä, vai onko tiskialtaassani jotain vikaa, mutta veden saaminen pyörteellä viemäriin tuntui tosi haasteelliselta. Lopulta lotrattuani aikani veden kanssa aloin ajatella kaikkia Afrikan lapsia vailla puhdasta juomavettä, ja päätin, että nämä kuvat saavat kelvata!
Hyvää ystävänpäivää kaikille blogiystävilleni! Kun noin puolitoista vuotta sitten perustin blogini, en arvannut, miten hyvin tätä kauttakin voi tutustua erilaisiin ihmisiin ja elämäntyyleihin. Eilinen blogitapaaminen Runossa osoitti, ettei bloggaamisen edes tarvitse olla pelkkää ruudun tuijottelua, vaan ihan aitoa kohtaamista.
Pidimme pipertelykerhon Tuikkiksen ja Ilonan kanssa. On hauskaa tavata oikeasti ihmisiä blogien takaa!