Siskoni kysyi, että ovatko ne irlantilaiset yhtä hilpeitä persoonallisuuksia kuin leffat antavat ymmärtää. Vastasin aavistuksen epäilevästi kyllä, mutta tänä aamuna tulin tulokseen, että eiköhän ne ole. Myöhästyin bussista, joten oli aikaa tarkastella Eyre Squaren aamutunnelmia. Viereisellä pysäkillä oli "naked bus", varmaankin mainostamassa radiokanavaa ja bussikuski sauhutteli oviaukossa ilman rihman kiertämää. Matkustajat olivat valinneet asusteet samaan henkeen.
Olen käynyt vinttikoirakisoissa työsuhdevedonlyönnissä, kaksilla karjamarkkinoilla, seurannut kämppisten karaokepartyja ja pelannut heidän kanssaan playstationin singstaria ja saanut vihat niskaan kun pärjäsin paremmin siitä huolimatta, että lauloin sanat päin mettikköä. En tunne moniakaan irlantilaisia, mutta kaikissa heissä tuntuu olevan jotain hassun kieroa huumoria. Ihan positiivisessa mielessä. Toisaalta rentoudella on huonot puolensa, sillä sen voi tulkita myös välinpitämättömyydeksi.
Huomenna lähden Dublinin kaveria moikkaamaan ja aloittelemaan vihreän saaren viimeistä viikkoa.
Tämä on niin hyvä juttu, että pakko kertoa tuoreeltaan. Pomoni vei meidän koko toimiston tänään syömään ja katsomaan vinttikoirakisoja(työnantajani on siis jo aiemmin vienyt meidät maatalousnäyttelyyn, Inis Oirrin saarelle ja konserttiin). Eikä siinä vielä kaikki, portilla hän antoi jokaisen käteen pikkuruisen kirjekuoren, jossa oli 25 euroa vedonlyöntiä varten!! Vaikka hän ei kovin paljoa anna ohjausta töihin ja puhuu hurjan nopeasti ja paljon, on hän varmasti rennoin pomo mitä voi olla.
Mutta ilta oli hauska, en ikinä olisi uskonut, että minä, juuri minä kaikista ihmisistä saisin niin paljon huvia vedonlyönnistä vinttikoirakilpailussa. En olisi voinut etukäteen kuvitella itseäni hihkumaan innoissaan pitkäraajaiselle haukulle, että go number three go! Voitin kolme kertaa, ja hävisin muutaman muun, mutta joka tapauksessa lähtiessä oli pottini isompi kuin tullessa :)
Väsään itselleni postipakettia. Ryanair-törkimys on nostanut ruumaan pistettävien laukkujen hintaa kolminkertaiseksi siitä, mitä oli mennessä. Siskon poppoo lupasi visiitillään viedä jotain käsimatkatavaroissaan, mutta kirjat päätin laittaa postissa kohti Tamperetta. Eipähän tarvitse kantaa mukana, ja en olekaan paljon koskaan saanut pakettia postissa! Ihan jännittää, mitä sieltä löytyy...
Meillä oli viimeinen yhteinen viikonloppureissu Irlannin harjottelijoiden kanssa. Olimme yötä Inishmorella, saarella lähellä Galwayta. Pyöräilimme, ihailimme karua maisemaa, kastuimme litimäriksi ja tanssimme irkkutansseja pubissa. Ennen Galwayhin tuloa haaveilin, että voisin jatkaa irlantilaisen tanssin harrastusta täälläkin, mutta kukaan ei tunne ketään, joka opettaisi, tai kuka harrastaisi. Belfastin retkellä pääsin kuitenkin osallistumaan irlantilaiseen iltaan, jossa opetettiin minulle vieraita tansseja parin kanssa, ja nyt innostuimme porukalla tanssimaan ringissä jotain sinnepäin irkkubändin soittaessa. Tämän enempää en sitten taidakaan päästä täällä tanssimaan, mutta mukavaa, että sentään vähän.
Jäähyväiset ovat minulle kauhean vaikeita. Tuntui kurjalta sanoa heippa kaikille, joita juuri olin oppinut tuntemaan, tietäen, että suurinta osaa en tule enää koskaan tapaamaan. Taidan olla vähän sentimentaalinen luonteeltani, koska olisi kiva vaan sanoa jokaiselle, että pian taas nähdään. Nyt alan oivaltaa, että kohta minäkin olen Suomessa! Piristykseksi leivoin mustikkapiirakan Irlannin mustikoista, ja tein vaikutuksen kämppiksiini :)
Siskoni kysyi, että ovatko ne irlantilaiset yhtä hilpeitä persoonallisuuksia kuin leffat antavat ymmärtää. Vastasin aavistuksen epäilevästi kyllä, mutta tänä aamuna tulin tulokseen, että eiköhän ne ole. Myöhästyin bussista, joten oli aikaa tarkastella Eyre Squaren aamutunnelmia. Viereisellä pysäkillä oli "naked bus", varmaankin mainostamassa radiokanavaa ja bussikuski sauhutteli oviaukossa ilman rihman kiertämää. Matkustajat olivat valinneet asusteet samaan henkeen.
