Voi remppa

Tänään tuntui, että koko remppatouhu alkaa jo melkein naurattaa. Suihkun paikkaa siirrettiin, koska se oli sijoitettu pikku kylppärissäni siten, että isompi ihminen ei olisi mahtunut suihkuun. Ilmeisesti aikaa ja vaivaa välttääkseen suihkusta siirrettiin vain osa toiselle seinälle...

Olen alkanut myös kommunikoida remppapoikien kanssa. Ne selvästi aloittavat aina mun kämpästä klo 7.10, joten eilen laitoin lapun oveen, sillä en haluaisi vieraita vielä niin aikaisin. Tänä aamuna en laittanut, koska luulin suihkun olevan valmis, joten tietysti he soittivat taas ovikelloa kun olin vielä nukkumassa. Olin vähän tuohtunut ja totesin hiukset pystyssä, että tulette tosi aikaisin, johon mies sanoi, että pitäisi vain yksi reikä porata. Miksi ne eivät sitä yhtä voineet eilen porata? Remppamiehet käyvät vielä ensi viikollakin, mutta minä en ole silloin kotona :)

Sitten tuli tarkastaja kesken mun muuttopuuhien ja piti raivata sille tilaa. Tarkastaja sanoi, että kellarikomeroista on joku vielä kesken, ja tietysti se oli juuri se minun, johon olin tänään aikeissa muuttaa tavarani...olin niin itkulla, että tarkastaja soitti muurarille, pyysi sitä muuraamaan seinässä olevan aukon, ja sanoi, että täällä on arkkitehti joka vahtii. En vahtinut kovin hyvin, koska eivät sitä muuranneet...No huh, tulipa vuodatus.

Kukat ovat vielä hengissä!

HiphipHuraa! Palautin naapurien viherkasvit elävinä! Minusta on tulossa viherpeukalo, kasvimaailman maaginen kultanäppi, joka hellällä hoivalla ja lempeällä äänellä hoitelee kasvin kuin kasvin kukoistavaksi kaunottareksi.

No ehkä.

Tänään tunnelma taas laski. Se iänikuinen putkiremppapiina, joka teoriassa on ohi, mutta käytännössä ahdistanut minua viimeiset 11 kuukautta, ei nimittäin pääty ikinä. Minulla on Euroopan pienin kylppäri, ja ja varmaan toiseksi pienin asunto, mutta kun ne ei saa tätä valmiiksi! En taaskaan voi käydä suihkussa pariin päivään ja kämppä haisee pahalta, höh. Ja aamut ovat kurjia, kun kauhulla pitää kuunnella rappukäytävän ääniä, että josko taas tänään joku äijä talsii sisään kello 7.

Yksi remppamiesten visiitti oli oma vikani, ja turha, täytyy myöntää. Olen aivan varma, että sähkökaapista kuului AINA pörinää, jos molemmat hellan levyt kytki samaan aikaan. Kun sähkömiehet sitten tulivat, ei kaapista kuulunutkaan enää mitään. Katsoivat minua aika hilpeinä, ja kyselivät, että voisinko kuvailla sitä pörinää...

Kuvat eilisiltaista tunnelmointia kaverin mummolassa.

Mihinä se talvi katosi?

Tänään keksin mainion tavan purkaa turhaumia! Päästin pahan minäni valloilleen ja ensin pelottelin sorsia, sitten puluja (toivon mukaan ne olivat urospuluja...), enkä välittänyt, vaikka piknik-seurani mahdollisesti piti sitä epäsovinnaisena. Ah, se oli vapauttavaa. Sitten katsoimme leffan, jossa heitettiin aika hupia huumoria pohjalaisista, mikä oli vieläkin vapauttavampaa. Ei minulla pohjimmiltaan mitään sorsia vastaan ole tai pohjalaisia, ihan kivoja kaikki. Oikeasti.

Jotkut kertovat, että astioiden rikkominen auttaa kun oikein kovasti harmittaa, mutta sitten se sirpaleiden siivoaminen synnyttää uuden turhauman. Sen voi kuulemma välttää laittamalla särjettävän astian ensin muovipussiin(tai sukkahousuihin). En ole kyllä kokeillut. Tuskin kokeilenkaan, mutta ihan niksinä, jos joku harkitsee, näitä kun ei löydy Pirkka-lehdestä ;)

Nyt kun on turhaumia purettu ja sen semmoista, osaan taas iloita siitä, että minulla on tiedossa Galwaysta soluasunto lähellä merta, ja että yksi suomalainen kaveri aloittaa samaan aikaan vuoden työpestin Dublinissa :) Olen onnekas, sillä silloinkin kun olin Pietarissa kesätöissä, sattui yksi kaveri sinne töihin myös, Ruotsissa tutustuin Emmiin ja taas löytyy joku.

Peilityyntä

Maanantaina oli jälleen rento retki-ilta kavereiden kanssa.

Muitakin mukavia asioita on tapahtunut: löysin 17 neliöön luotettavan oloisen alivuokralaistytön. Vieläpä koko kesäksi. Toinen kiva asia oli, kun sain sähköpostia norjalaiselta tytöltä, joka on tulossa samaan toimistoon kanssani Irlannissa. Toivoin tosi paljon, että saisin työkaveriksi nimenomaan tytön, ja nyt toivon, että meidät laitettaisiin vielä samaan paikkaan asumaankin. Irlantiin lähtö lähenee nopeasti, ja tuntuu mukavalta, että nyt minulla on kontakti jo yhteen ihmiseen, sillä ihmiset loppuviimeksi ovat ne, jotka tekevät asioista ikimuistoisia.

vähän lisää Raumalta

Tässä vielä vähän lisää Rauman tunnelmia...

Kurssien loppukritiikit ovat aina vähän rankkoja, mutta eilinen oli hauska. Tottakai tuotoksemme haukuttiin hyvässä hengessä, sekä yksi opiskelija Konstantinopolifriikiksi. Minä olin erehtynyt käyttämään "Pimeä keskiaika"-termiä ja kirjoittamaan käännöskukkasena turkkilaiset turkeiksi, joten opinpa taas, että AINA pyydän jonkun oikolukemaan tekstini (paitsi nämä blogitekstit). Aamulla pistin kaiken varalta lyhyimmän hameeni päälle, mutta koulussa huomasin harmikseni kurssikaverillani vielä lyhemmän hameen. Saa nähdä, kummalle tulee parempi arvosana ;)

Yritän etsiä tuulipuvun. Sellaisen vettähylkivän, kivan näköisen...Mutta se on lähes mahdotonta! Sesonki on kuulemma ohi (!) ja pieninkin koko niistä vielä myymättä olevista on päälläni sen näköinen, että siinä teltassa yöpyisi kolme henkeä, koira ja kylmälaukku. Myyjä kipitti lastenosastolle, mutta ne puvut ovat vielä isompia, ihan oikeasti. Vasta koko 142 oli jotakuinkin ok leveyssuunnassa, mutta hihat olivat lyhyet. Ja kaikki puvut, joita sain sovitettavaksi, olivat vaaleanpunaisia. Minä haluan kasvaa standardikokoiseksi ja näyttää hyvältä retkellä! En halua näyttää raasulta kuusivuotiaalta äidin isossa kansitakissa, jonka värikin on kuin kuusivuotiaan lemppari!

melkein kuin luokkaretki

Lapsuuden perinteikkäisiin luokkaretkiin kuului ällöolo liiasta karkin syönnistä, märät kengät, kaverin kadonnut lompakko, vääränlainen varustus sen jälkeen, kun aamulla ei ollut suostunut pukemaan äidin valitsemia vaatteita, sekä 24 kuvan sarja epäonnistuneita valokuvia. Myös takkiin tarttunut tikkari ja epätoivo siitä, kun ei osaa päättää, mihin käyttäisi mukaan annetun viiden markan kolikon.

Kaverini kanssa pari päivää sitten tehdyllä reissulla Raumalle toteutui ällöolo ja hyytävä kylmyys, ehkä jopa ne 24 epäonnistunutta kuvaakin. Meille kummallekin sattui vapaapäivä samaan aikaan, joten ehdotin joitakin retkipaikkoja, mitä pidän arkkitehtiopiskelijaa yleissivistävinä, ja koska kaverinikaan ei koskaan ollut käynyt Raumalla, hyppäsimme maanantaiaamuna bussiin valmiina valloittamaan rannikko-Suomea luokkaretkihengessä.

Vanha Rauma teki hyvän vaikutuksen, samoin merenranta, jossa sormet kohmeessa herkuttelimme piknik-eväät. Museot olivat maanantaina kiinni, mutta eipä tuo haitannut. Kaupassa kylläkin oli vaikea ymmärtää myyjiä, jopa suomea opiskelevalla kaverillani oli haastetta tunnistaa kieli.

Tällä kertaa meille ei tapahtunut mitään noloa. Yleensä juuri meillä kahdella sattuu ja tapahtuu kaikkea ikimuistoista, vähän niinkuin viime kesänä episodi poliisiveneen kanssa...

Vihreys

Eilen oli kaunis ilma lenkkeillä ja ihmetellä vihreää. Tänäänkin kaipasin aurinkoa.

On kovasti tekemistä, mutta mikään ei tunnu tulevan valmiiksi, eikä ehkä tulekaan kun lupauduin taas tekemään töitä. Odotan vain lähtöä Irlantiin, toisaalta kuuntelen haikeana ystävieni kesäsuunnitelmia, joihin en pääse osallistumaan. Pääsenhän itsekin mukaan ensi kesänä vaikka mihin, mutta tulen tekemään sen kaiken ihmisten kanssa, joita en vielä tunne. Onneksi jotain voi jo etukäteen tunnelmoida, kuten odottaa vieraita. Varsinkin parin kesän takaisen Skotlannin reissun reunion tietää suuren suurta hauskuutta...ehkäpä hilpeitä öitä uimapatjalla, visiittejä Starbucksiin, bussiretkeä, öö, toivon mukaan hyvän oppaan kanssa ;) Ja vintage livingin porukka...siinä vaiheessa kun he tulevat, tiedän näyttää varmasti yhden jos toisenkin hienon paikan! Kuukauden päästä olen jo Galwayssa.