torstai 26. kesäkuuta 2014
sunnuntai 22. kesäkuuta 2014
![]() |
| Utsjoen kirkkotuvat |
![]() |
| Kaldoaivin erämaa |
![]() |
| Leirielämää |
![]() |
| Vuokramökki Nuorgamissa oli kiva yöpymispaikka vaelluksen jälkeen |
![]() |
| Näköala mökiltä |
perjantai 13. kesäkuuta 2014
Vauva täytti keskiviikkona kolme viikkoa :) Pojun katse on koko ajan tarkkaavaisempi ja hereillä ollessaan hän tykkää olla paljon sylissä ja pitää vanhemmilleen seuraa. Lauantaina oli yksi parhaimpia hetkiämme kun poju hymyili leveästi peilikuvalleen! muutenkin hymyjä tulee paljon :) Toissapäivänä vauva oli nukkuessaan ottanut tädiltään saaman pehmopupun halaukseen ja ihan onnessaan maiskutteli sen tassua. Oma elämä on kyllä aika paljon muuttunut: suihkureissut ovat harventuneet, bloggaamiseen pitää odottaa päiväunia ja jättää omat väliin, viikonlopun hääjuhlamatkalla muistin vasta autossa, että juhlamekkoa en ole muuten sovittanut...ja juhlista miltei myöhästytään kolmien kakkojen jälkeen, eikä hotellilla muisteta miehen kanssa antaa edes iltapusua. Mutta on tämä vaan hienoa ja oma vauva ihan parasta.
maanantai 2. kesäkuuta 2014
perjantai 16. toukokuuta 2014
torstai 15. toukokuuta 2014
Mammaloman viimeiset päivät ennen vauvan syntymää ovat menossa...joka ilta jänskättää, että joko jo tänä yönä päästäisiin näkemään poju :) Vauvalle kertyy koko ajan lisää pikku vaatteita, kun en malta olla niitä tekemättä. On vaan niin kivaa! Haaremihousuja tein kahdet siskolta saamani kaavan mukaan, nappipöksyt puolestaan ovat yksien kaupan housujen mukaan ommeltu. Neuletakin ohje löytyy täältä ja kirpparibodyyn painamani karhukuva täältä.
Vielä uudestaan aikaisemmassakin postauksessani ollut paita Susie Haumanin All you knit is love Babystrik-kirjasta sekä ruskeana takkiversiona. Housut puolestaan ovat oma versioni dropsin ohjeesta.
Tämä takki on vähän isompaa kokoa, menee vauvalle ehkä ensi keväänä. Ohje on Nikki Van De Carrin Ihanimmat vauvaneuleet-kirjasta (tosin piparikuvion idea on lainattu Muita ihania-blogista). Karhumerkki on Japanin ostoksia.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



























