Selfportrait tuesday 1

Tein juuri jotain ensimmäistä kertaa elämässäni: kävin yksin kebabilla. Eihän siinä porukassa mitään, mutta mennä nyt yksin ja naisena. Siinä on jotain brutaalia, miehekästä, lähestulkoon eläimellistä.

Ugh, melkein tunnen rintakarvojen kasvavan.

Syynä moiseen tekoon oli maraton-työ-opiskelupäivä, joita olisi toisaalta syytä harrastaa enemmänkin. Sen ansiosta pääsin tänään oppimaan vähän lisää, mitä eroa on kivalla kuvalla ja hyvällä kuvalla. Tuo yllä oleva ei koskaan ole mielestäni ollut hyvä, mutta iltapäivään asti pidin sitä kivana. Nyt en ole enää ihan varma siitäkään. Luulen, että suurin osa kuvistani on vähän huonoja, mihin yksi syy on se, että läppärini näyttö kaipaisi kalibrointia, joten näen kaiken vähän liian kirkkaasti. Joten pyydän anteeksi tarkkasilmäisimmiltä synkkien ja harkitsemattomien kuvien suoltoa...

Matkailumainos :)

Voisin hehkuttaa Irlannista vaikka loputtomiin, koska tykkään siitä maasta valtavasti. Jotta saisin muitakin houkuteltua retkeilemään sinne, annan tässä joitain satunnaisia ajatuksia omista reissukokemuksista. Itse olen yleensä reissuilla enemmänkin sellainen reippaileva ulkoilmaihminen ja tarvittaessa myös kävelykone, joten kaikki eivät tietenkään innostu samoista asioista kuin minä.

Jos ei ehdi käymään kuin Dublinissa matkan aikana, kannattaa kokeilla joko Glendalough'n kansallispuistossa käymistä tai Dart-junilla matkustamista jollekin lähipysäkille, kuten Dalkeyhin tai Houtiin. Jos ajattelee lähteä käymään kauempana, on hyvä tarkastaa Citylinkin, Bus Eireannin tai juna-aikataulujen sivustoilta, kuinka ison osan päivästä joutuisi kuluttamaan kulkuvälineessä.

Galwayhin matkustamista suosittelen lämpimästi! Siellä on kaikkea: meri, symppiksiä taloja, jokia, kanavia, kukkulat vastarannalla ja nämä pakattuna mukavaan pikkukaupunkitunnelmaan. Galway on länsipuolella Irlantia ja sinne kestää Dublinista bussilla matkustaminen 3,5 tuntia. Galwaysta voi tehdä kiinnostaviin paikkoihin päiväretkiä, esim. Connemaran kansallispuistoon, Aran saarille ja Cliffs of Moherin jyrkänteille.

Jos ei ehdi tekemään kuin yhden päiväretken Galwaysta, niin itse ainakin valitsisin Aransaarten Inishmoren. Siellä voi vuokrata pyörän ja ihmetellä kiviaitoja, lehmiä, jyrkänteitä, hylkeitä ja hiekkarantaa.

Inishmorelle pääsee lautan lisäksi myös pienkoneella. Viime kesänä jotenkin kuvittelin menopaluun hinnan yhden suunnan hinnaksi, mutta pääsiäisenä korjasin vahingon ja tein elämäni ensimmäisen pienkonelennon. Se oli mahtavaa!

Viime kesänä väliin jäi myös Galwayssa sijaitseva Irlannin kansallisakvaario, minne suuntasimme tällä visiitillä. Varsinkin perheille sen voisi kuvitella olevan hauska retkikohde. Vaikka olin minäkin aikalailla innoissani kaikista kummallisista otuksista.

*

Tietäisikö kukaan, järjestetäänkö Tampereella loppukeväästä tai kesällä minkäänlaista paritanssikurssia? Sellaista, jonne ei tarvitsisi omaa paria, ja jossa muut parit olisivat muitakin kuin häävalssia harjoittelevia lempiväisiä. Olisi nimittäin kivaa harrastaa kesälläkin jotain sosiaalista liikuntaa. Tuli vain yksi päivä mieleen, että viimeksi paritanssia on tullut kokeiltua Irlannissa kesällä. Harjoittelijoille opetettiin eräällä retkellä irlantilaisia kansantansseja, ja satuin saamaan parikseni norjalaispojan, jonka kanssa oltiin reippaasti joukkion parhaita, ja opettajakin huomasi, että meiltä se onnistuu. Olin silloin varmaan ylpeämpi kuin koskaan, että vähänkö me pohjoismaalaiset olemme hyviä! Humpat ja jenkat ovat ihan eri maata kuin kaikenmaailman etelänihmisten lantionkeikutukset! ;)

*

Ai niin, minulla on UUTINEN, eli uusi blogi, jota Tuikkiksen kanssa pidämme!

Lomakrapula

Töihintöihintöihin....

Irlantilaispääsiäinen oli aivan loistava. Saatiin säiden osalta parasta, mitä sillä saarella on tarjota, ja muutenkin tuntui kuin olisi kotona käynyt.

Mutta. Hyviä lomia seuraa aina lomakrapula. Oikeastaan en ollut vielä kunnolla edes selvinnyt viime kesän jättämästä lomakrapulasta, kun nyt taas seurasi uusi. Ensimmäisenä iltana reissussa tuntui hassulta mennä nukkumaan porukalla (olla ilman rintsikoita, vaikkakin yöpaita päällä, herätä hiukset pystyssä ja kaverit näkevät jne, iik). Sitten seurasta innostui, ja nyt kun on taas kotona, tuntuu, kuin olisin maailman yksinäisin ja säälittävin ihminen, vaikken edes ole. Pyykit pitäisi pestä, laukut purkaa, ruokaa ei löydy kaapeista ja syklaaminikin odotti kuolleena ikkunalla. Tuliaisherkut tekisi mieli syödä samantien. Porukassa olen harvoin se äänekkäin tai aktiivisin, mutta silti huomaan, että olen perusluonteeltani harmillisen paljon seuraeläin. Tykkään matkustaa yksinkin, mutta seurassa on siitä huolimatta hauskempaa. Ihmisistä löytää matkoilla aina uusia puolia, aivan kuin oleminen olisi aavistuksen aidompaa ja vapautuneempaa. Voisin heittää vaikka veikkauksen, että se tutustuminen, mikä normaalielämässä vie vuoden, voidaan saavuttaa matkalla viikossa. Niin hyvässä kuin huonossakin.

Tämän päivän olen siis odotellut, että huomenna pääsen taas töihin juttelemaan työkavereiden kanssa, viemään tuliaiskarkit ja hehkuttamaan siitä, että Irlannissakin voi polttaa naamansa ;)

Seuraavaksi voin postata tuoreimmat irlantiretkivinkit!

L O M A .

Lomalomalomalomaloma...muuta en ole tänään juuri ajatellut. Se alkoi juuri, enkä aio ajatella diplomityöstressiä, työstressiä, tulevaisuusstressiä, tekemättömiä hommia tai mitään muutakaan. En muista, koska viimeksi olisin odottanut näin paljon lomaa. Joululomakin meni kipeänä, siitä edellinen loma oli viikko kesällä. Siinä vaiheessa, kun miettii, että miksiköhän kummassa niskat ovat niin vietävän jumissa, vaikka olen vasta kuusi vuotta istunut tietokoneella aamusta iltaan, uskoisin loman olevan ihan hyvä juttu.

14 kuukautta sitten olin samassa tilanteessa, reissaamassa Irlantiin. Lentokoneessa istuin suomalaisen pariskunnan viereen, ja kuuntelimme irlantilaisaksentilla tulevaa kuulutusta myöhästyvästä lennosta. Totesin pariskunnalle, etten tajua sanaakaan. He kysyivät, mitä olen menossa tekemään Irlantiin. Kerroin, että menen töihin. Naurahdimme kaikki hermostuneena. Paluulennolla kolme kuukautta myöhemmin ymmärsin joka sanan kuulutuksesta. Nyt minun ei tarvitse huolehtia, ymmärränkö, osaanko, tai että onko uusi elämänvaihe kivaa. Minun ei tarvitse kuin pyrkiä puritaanisen hedonistiseen lomanautintoon. Aion nauttia, vaikka:

Sataisi vähän.

Sataisi runsaasti.

Sataisi kaatamalla.

Porukka ajaisi kuin hullut kiemurateillä.

Vaikka olisi lehmiä joka paikassa.

Tielläkin.

Vaikka jokainen kanssaturisti olisi huolestuttavan omituinen.

Hauskaa ja rentouttavaa pääsiäisen aikaa kaikille!

Salaisuuksia, kätköjä ja satunnaisia aarteita

Salaisuuksia: Asun Erik Pehmopupun lisäksi myös toisen miehen kanssa. Jääkaapissani asustelee Petteri-niminen sittiäinen, oikea riesa ja kiusanhenki mieheksi, mokomakin juopporetkale. Tänään hän näyttää olevan melko heikossa hapessa, liekö johtuu pitkästä ryyppyputkesta.

Oh, että meninkin lupaamaan salaisuuksia. Ei minulla ole luurankoja kaapeissa, ainoastaan kauhesti rojua.

Seuraavaa en ehkä kuitenkaan ole kertonut kenellekään. Kuvassa olevalla kortilla osallistuin 14-vuotiaana Suuri Käsityölehden joulukorttikilpailuun. Kortti nyt ei ole mikään salaisuus, kun kerran on lehdessäkin kuulutettu, mutta se, että edelleenkin tunnen tiettyä mielihyvää käyttäessäni palkintohiustekuivaajaa, on ehkä aavistuksen noloa ja lapsellista. Ilmeisesti kuluneiden vuosien saavutukset ovat olleet vähäisiä...

Kätköjä: Yritän aina jemmata herkkuja, jotta en söisi niitä kerralla. Jännä juttu, mutta kaikki muut tavarakätköni pysyvät kätköissään kiusallisen pitkään, kun taas herkkujemmat löytyvät vaivatta.

Satunnaisia aarteita: Mummun vanhat kirjat ovat yhdet hienoimmat tavara-aarteeni. Mummuni oli myös valtavan taitava tekemään käsitöitä, ja monet niistä ovat vieläkin tallessa. Toivoisin, että sitten joskus minäkin voisin jättää jälkeeni jotain mukavaa ja kaunista, enkä vain tonnikaupalla jätettä.

Autovihko on Orla Kielyn ja pöllövihkon suunnittelijaa en nyt muistakaan. Kumpikin on joka tapauksessa mielestäni niin hienoja, etten raaski käyttää niitä, ihan kuin maailmasta kauniit vihkot loppuisivat. Sen sijaan ostan rumia vihkoja käytettäväksi.

Viime vuosina olen matkustellut aika paljon, ja joka reissulta tekee mieli tuoda mukana jotain materiaa muistoksi. Yleensä yritän ostaa jotain sellaista, mitä muutenkin tarvitsisin, tosin joskus tingin tavoitteesta. Kuvan huivi on Istanbulista, lautanen Ufasta, kehys ja penaali Lundista, helmet Pariisista ja pussukka Kööpenhaminasta. Ylipäätään muistan aina aika hyvin, mitä mistäkin olen ostanut, ja millaisessa fiiliksessä. Taidan olla ostajana sellainen, että minulle voi myydä tuotteen lisäksi myös tunnelmaa. Esimerkiksi nuo helmet, en varmaan koskaan unohda, miten kivaa oli kävellä ne käsilaukussa Montmartren kujia ja hypistellä niitä vaivihkaa. Jos olisin nähnyt samat helmet Hämeenkadun Seppälässä, olisivat varmaan jääneet ostamatta.

Toivottavasti en nyt ylensyöttänyt teitä tavaratarinoillani. Mutta materialistista lupasinkin... ;)

200:s postaus

Kahdennensadannen postauksen kunniaksi seitsemäntoista neliötä esittelee salaiset sopukkansa, ne osat, jotka vain harvat vieraat pääsevät näkemään. Entistä rohkeampana, entistä paljastavampana.

17 neliön hintaan sisältyy piilopaikkoja, joihin voi kadota ne asiat, joita ei haluta näyttää julkisesti.

Vinttikomero. Vuokrahintaan kuuluu vinttikomero, jota ei ole koskaan löytynyt. Kaikki muut numerot löytyvät ullakolta, mutta ei numeroa 68. Vuokraisäntä kysyy joka kerta, kun näemme, että olenko jo selvittänyt vinttikomeron sijainnin. Sitä en ole kertonut, etten edes aio. En halua ottaa sitä riskiä, että se on joku törkyinen kolo nurkassa, jonka minä joutuisin siivoamaan. Yleensä vintit ovat kiehtovia, mutta täällä pelottaa, ja jo avainta kiertäessä sydän alkaa lyömään nopeampaan tahtiin. Joskus harvoin, jos sataa oikein kovasti, saatan oikaista vintin kautta kotiin, jos olen ollut viereisen rapun ystävillä kylässä.

Kellarikomero. Kellarista löytyy elämälle tärkeitä lisäneliöitä, siellä voi säilyttää sukset, luistimet, tyhjät pahvilaatikot, kumisaappaat ym. Umpiovelliset varastokopit mahdollistavat sen, että koppia ei tarvitse sisustaa ja pitää esittelykunnossa, niin kuin edellisessä taloyhtiössä oli määrätty.

Porraskäytävä. Täällä sijaitsee urheiluvälineeni nimeltä porras. Sablonakuvio kiukuttaa seinällä, ja vaikka se saattaisi olla kiva jossain muualla, ei se kuulu tämän rakennuksen arkkitehtuurin tyyliin, me kun ei olla keskiajalta vaan 30-luvulta. Kaide on kuitenkin kiva, kiiltävää mustaa, nam!

Yhteispihan lisäksi taloyhtiössä on yhteisparvekkeet. Ei kyllä tulisi mieleen mennä ottamaan aurinkoa yläosattomissa.

Seuraavassa postauksessa on vuorossa salaisuuksia, kätköjä ja satunnaisia aarteita. Entistä avoimempana, entistä materialistisempana.

Tahdon rautaiseksi naiseksi!

Pitäisi kuulemma syödä rautaa.

Olin muutama vuosi sitten vielä kasvissyöjä, ja silloin kaikki olivat kovin huolissaan, miten saan ravinnosta kaiken tarvittavan. Uskallan silti väittää, että keskiverto kasvissyöjä syö monipuolisemmin ja terveellisemmin kuin keskiverto lihansyöjä. Minä tulin kuitenkin allergiseksi kasviksille, mikä on aika huono juttu, jos haluaisi olla kasvissyöjä. En tiedä, onko asioilla mitään yhteyttä, mutta kasvisyöjäelämässäni hemoglobiinini oli aina sadan viidenkymmenen hujakoilla, kun taas lihansyöjänä en ole kelvannut verenluovuttajaksi, arvon laskiessa jotakuinkin kympillä vuodessa. Jo pari vuotta joka terveydenhoitajakäynnillä olen saanut vinkin syödä joko rautatabletteja tai maksaa. Tuntuu jokseenkin epäreilulta, että tähän ongelmaan auttavat eniten pillerit, joista saa mahan kipeäksi ja ruokalaji, joka on inhokeistani korkeimmalla sijoituksella. Ajatuskin alveoleista ja muista kuona-ainesysteemeistä biologian laitoksen preparaatin sijasta ruokalautasella, yök. Tällä viikolla sain kuitenkin käskyn hoitaa tämän rautahomman kuntoon, ja toisaalta myös ajatus siitä, että saamattomuuteni ja sentimentaalisuuteni johtuisikin huonon luonteen sijasta punasoluista, motivoivat aika paljon ryhtymään rautakuurille.

Mutta maksaan en silti koske!

Onneksi joka vuosi on tällainen päivä, että saa jekuttaa oikein luvan kanssa. Aamukahvipöydässä muistui aprillipäivä mieleen, ja tottahan sitä piti jotain kehitellä. Irlanninreissuseurani sai sen vuoksi ryyanairilta mielestäni suht pätevän näköisen ilmoituksen, jossa kerrottiin uusista 7,58 euron vessamaksuista, jotka maksetaan käteisellä lentohenkilökunnalle. Toisesta visiitistä onboard toilettiin saa 50% alennuksen. Ja kaikki päällysvaatteet pitää laittaa ruumaan meneviin matkatavaroihin. En ole ihan varma, sainko jymäytettyä, mutta itseäni ajatus on viihdyttänyt koko päivän :)